Joskus vaikuttaa siltä että et tunne omaa arvoasi. Sinulla ei saata olla vähätelty itseluottamus mutta selvästi sinun pitäisi nostaa sitä. Sinä useimmiten kärsit epävarmuudesta. Yritä uskoa itseesi ja omaan vahvuuteesi koska sinussa on paljon potentiaalia.
Kyllä, olet juurikin tällainen. Olet erittäin ylväs etkä koskaan kosta, yrittäessäsi luoda paratiisia maan päälle. Olet aina uskollinenl, kuuntelet kaikkia, tyynnyttelet muita, syötät ja laitat nukkumaan. Sinussa on vain hyviä puolia. Jatketaan. Jos miehesi tulee aamuneljältä kotiin, kohtaat hänet lämpimästi ja ystävällisesti, olet vain onnellinen että hän pääsi turvallisesti kotiin. Olet kärsivälinen, vaikka hän sortuu tyttöön taikka toiseenkin. Annat hänelle kaiken anteeksi ja jatkat hänen palvelemistaan uskollisesti, tyydyttäen kaikki hänen tarpeensa, myös ne kaikkein tyhmimmätkin.Valitettavasti hän kyllästyy sinuun ennemmin tai myöhemmin. Tämä ei johdu siitä ettet olisi hyvä puoliso, vaan anteeksiantamisesi johdota hän ei enää kunnioita sinua. Itket kunnes hän on häpeissään. Mutta kysymys kuuluu, tuleeko teistä enää onnellisia?Lisää »
Rakastettava, mutta samalla itsenäinen. Sinun ulkoinen olemus viehättää monia. Pidät mukavuudesta ja osaat olla uskollinen. Vihollisillasi tulee olemaan hankalaa, koska et unohda tai anna anteeksi kovin helposti! Lisää »
Pyrit aina parempaan kuin muut tai ainakin antamaan hyvän vaikutuksen asemastasi. Olet suvaitsevainen etkä pikkutarkka lainkaan. Pysyt tarkoituksella aina tyynenä. Annat epätavallisia, kiehtovia ja mielenkiintoisia lahjoja - niitä on ilo avata, ja ennen kaikkea ne ovat pitkäikäisiä. Voit olla varma, että ystäväsi odottavat sinun lahjojasi. Mutta asemallasi on myös toinen puoli, joka estää sinua nauttimasta elämästä. Sinulla on vahvoja tunteita, voit olla niin intohimoinen, että kuka tahansa tv-sarjan kirjoittaja kadehtii sinua. Energiasi on loppumatonta, mutta pelkäät jatkuvasti heikkouksiesi esiin tulemista. Sinun täytyy muistaa ajatella ennen tekemistä, mikä saattaa vääristää kuvaasi muiden silmissä. Sen vuoksi olet erittäin varautunut ja saatat vaikuttaa kylmältä. Mutta asia ei ole näin! Yritä rentoutua ja olla luonnollisempi, päästä ihmiset ympäriltäsi lähemmäksi. Monet asiat tulevat muuttumaan: epävarmuutesi ja itsetietoisuutesi vetäytyvät, suhteesi ystäviisi ja kolleegoihisi tulevat lämpimämmiksi ja läheisemmiksi.Lisää »
Seksillä ei ole merkittävää osaa elämässäsi. Sinun tulisi miettiä miksi et kiinnitä huomiota tähän tärkeään osaan elämääsi. Sinun ei pitäisi kategorioida niin paljon. Yritä avata itsesi, kuunnella unelmiasi, sitten maailma ympärilläsi näyttää erilaiselle ja sydämesi haluaa seikkailla, ja saattaa olla että nämä seikkailut eivät olekaan muuta kuin seksiä...Lisää »
Oletko ahmatti?
Tiedätkö milloin lopettaa syöminen? Tee testi ja selvitä!
Ruoka on sinulle eräänlainen kultti. Syöt nautinnolla, etkä vain terveellistä ruokaa. Olet sitä mieltä, että ruoasta on vilpittömästi nautittava eikä miettiä mitä seurauksia sillä on muodoille. Ruoka on sinulle eräänlainen inspiraation lähde etkä säästele rahaa herkkujen edessä. Pidät kokkaamista erityisenä rituaalinan, jota teet nautinnolla koksa haluat antaa itsellesi jotain herkullista.Lisää »
Todellinen ikäsi
Tiedätkö minkä ikäinen henkisesti olet? Tee testi ja selvitä!
Olet täynnä energiaa ja optimistisuutta. Olet itsenäinen ja sinulla on hyvä elämänkokemus. Sädehdit elinvoimasuutta. Selviydyt elämästä itsekkyydellä, vakiinnuttamalla prioriteettisi perustuen vain itseesi eikä kukaan voi sanoa, että se olisi huono asia!Lisää »
Haluat yllättää ja tulle yllätetyksi. Enemmänkin olet idealisti. Kaikki rakkauselämässäsi tulee olla paremmin kuin elokuvissa. Osaat lyhimmän tien miehen sydämeen, sen vuoksi voit helposti hurmata miehen kuin miehen. Treffisi menevät aina standardien mukaan: kuiskattuja suloisia sanoja, nätti hymy ja tietenkin kutsu auringonlaskua katsomaan! Sisälläsi palaa liekki, jonka miehesi ja auringonlasku päivän päätteeksi saa roihahtamaan. Ihmisen ja luonnon välillä on tietynlaista harmoniaa auringonlaskiessa. Täytyy sanoa, että auringonlasku on mitä parhain paikka julkistaa jotain tärkeää.Lisää »
Olet arvaamaton ja elävä sen vuoksi kumppanin valinta on sinulle eräänlaista huvia. Mutta se vain vaikuttaa kevytkenkäiselle. Tosiasiassa valitset kumppanisi luottaen sisimpäsi tunteisiin. Et tee tarkkoja rajoja tai vaadi paljoa, mutta tiedät varmasti että kumppanillasi täytyy olla samat kiinnostuksen kohteet kuin sinulla, hän ei saa olla tylsä ja hänen pitää elää kanssasi helposti ja varauksetta. Osaat voittaa ihmisten huomion, sen vuoksi sinun ei ole vaikea löytää kumppania joka on kykeneväinen harktisemattomiin tekoihin sekä tosi rakkauteen, jonka viet läpi vaikka harmaan kiven.Lisää »
Sinä et pidä muutoksista, liiallisuuksista tai kiireestä. Sinä olet hyvin sivistynyt ja pystyt analysoimaan tiedon läpikotaisin kysymyksistä jotka kiinnostavat sinua. Sinulla on tiedonhaluinen luonne ja voit antaa hyvän neuvon. Sinä olet rehellinen ja tunnollinen työntekijä. Sinä olet varautunut tunteiden näyttämisessä ja on harvinaista että otat aloitteen. Sinä kohtelet toisten ihmisten virheitä kritiikillä mutta et aina anna mielipidettä siihen. Sinä olet epäluotettava ja kyseenalaistat kaiken. Et halua esittää hypokraattia ja mielelläsi ilmaiset mielipiteesi. Sinä tunnet ihmiset hyvin:heidän käytösten pienimpiekin yksityiskohtien mukaan, sinä pystyt luomaan heidän luonteen ja mielialan. Kommunikoinnissa, sinä olet kohtelias ja hyvin käyttäytyvä. Sinä kohtelet ihmisiä jotka käyttäytyvät oudosti ymmärryksellä.
Lisää »
Osaatko flirttailla?
Jos suoritat tämän testin, saat tietää millä tavoin flirttailet ja miksi!
Flirttailun taito ei ole vahvuuksiasi. Tiedät kaikki flirttailun muodot, mutta et sovella niitä käytäntöön, koska pelkäät sitä että näytät naurettavalta ja provosoivalta. Ongelma on siinä että olet liian ujo, ja ajattelet että miesten iskeminen on ihmisarvon alentamista. Ratkaistaksesi tämän ongelman, sinun täytyy vain luottaa itseesi ja opetella kuinka paljastamaan asioita itsestäsi miehelle josta pidät, koska vain siten hän voi arvostaa kaikkia etujasi ja niiden todellisia arvoja. Flirttailu on herkkää taidetta, ja pelko miehiä kohtaan estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi. Pääasia on se että sinun täytyy olla oma itsesi ja jossain on todellakin mies joka pitää sinusta. Joten pyyhi kaikki epäilykset mielestäsi, flirttaile mihehelle josta pidät ja tämä tuottaa varmasti tulosta!Lisää »
Sinä todella haluat lisätä mielenkiintoisia tapahtumia elämääsi. Kuten ei pelkästään vierailua joissakin kulttuurisissa paikoissa kuten teatteri tai elokuva mutta mutta mielenkiintoisten ihmisten tapaamista joita on mukava kuunnella ja keskustella oppien jotain uutta. Toisin sanoen, sinulle se on jonkinlaista itsensä kehitystä ja ei pelkästään informaation vaihtoa. Joskus vaatimaton luonteesi ei rohkene hankkimaan uusia tuttavuuksia. Ehkä sinun täytyy olla vähän arastelematon ja sinun ei pitäisi olla peloissasi että et ymmärrä oikein...Lisää »
Amerikkalaisten tapaan haluat julkaista omat pelisääntösi, syödä hampurilaisia ja sinulla on oma ajatus merkityksestäsi maailmassa. Pidät kaikesta isosta ja selittämättömästä, ja voitat kaikki esteesi kun haluat saavuttaa tavoitteesi.Lisää »
Rakkaasi ei pidä vain arvostaa kiinnostuksen kohteitasi vaan myös jakaa ne kanssasi. Sinulle on erittäin tärkeää, kuinka käytät vapaa-aikasi, sen vuoksi haluat löytää miehen joka pitää samoista asioista kuin sinä. Se ei tarkoita etteikö hänellä saisi olla omia mielenkiinnon kohteita, mutta hänen tulisi ehdottomasti osoittaa kiinnostustaan sinua kiinnostaviin asioihin.Lisää »